suomeksi     in English     på svenska

Olet täällä

Nyt nimien kirjaan merkitään taas: tuhma vai kiltti – ajatelkaas!

Hanna Kommeri 23.12.2016

"Miks joulupukki tuo muka vaan kilteille lapsille lahjoja? Mitä järkee jos kaikki ois aina kilttejä? Eiks riitä että on oma itsensä?", pohti ystäväni esikouluikäinen tytär. Miten viisaasti pohdittu!

Mitä se kiltteys onkaan? Lapsen mieleen se voi piirtyä äärimmäisenä pinnistelynä, jossa kaikki yleisesti ei-toivotut tunteet täytyy pusertaa sisään, vaikka kuinka harmittaisi. Tietäähän sen, mitä siitä seuraa. Sisään puristettu tunne löytää väylänsä ulos kuin virtaava vesi. Jossain kohtaa, kun kiltin sisään on tungettu kohtuuton määrä tunteita, joita ei saanut sanoa ääneen, ne kaikki voivat purkautua kerralla ulos ja voima on moninkertainen verrattuna siihen, mitä sen pahan mielen osoittaminen jossain yksittäisessä tilanteessa olisi ollut.

Kilttinä ja reippaana oleminen on meille usein tuttua omasta historiasta. Eikä silloin ole kyse vain kiltteyspinnistelystä joulun aikaan, vaan ihan sisään rakennetusta roolista, mielensisäisestä asetelmasta, jossa omia kiukun, vihan ja raivon tunteita ei ole hyväksyttyä näyttää, vaan ne täytyy sulkea sisään. Jokainen voi kuvitella, millainen on lasinen säilykepurkki, jonka sisään on vuosikausia tungettu tunteita, joita ei saanut näyttää, kun piti olla kiltti ja reipas. Purkki tulee jossain vaiheessa täyteen, se tihkuu ja tärisee raivoa ja voi lopulta räjähtää pirstaleiksi ja tuottaa ympärilleen suurta tuhoa. Olisi todella tärkeää, että antaisi itselleen luvan raottaa purkin kantta, tuulettaakin välillä ihan kunnolla – mutta niin, ettei tunteillaan satuta muita. Tai itseään.

Mikä on kiltin vastakohta? Onko se tuhma? Vai onko se juuri se ”oma itse”, josta tuo alussa mainittu eskarityttö puhui. Voidaanko antaa meidän kaikkien olla ihan omia itsejämme? Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että voisi roiskia tunteitaan ympäriinsä, miten sattuu. Jokainen on aina vastuussa itse siitä, mitä tekoja omat tunteet aiheuttavat. Ei ole tuhmaa sanoa, että joku asia harmittaa, suututtaa, raivostuttaa. Että on paha mieli jostakin ja siksi kiukku. Usein paha mieli voi vierähtää pois, kun saa sanoa sen ääneen.

Sovitaanko, että joulunakin saa sanoa, että kiukuttaa, jos kiukuttaa? Sovitaanko myös, että kiukku ei ole kenenkään muun harmi, vaan jokaisen ihka oma, josta saa olla itse vastuussa. Lapsi tarvitsee apua kiukkunsa kanssa, miksei aikuinenkin? Sen sijaan, että myrkyttää omalla sisään ahdetulla kiukuntunteella kaikkien joulun, voisi rohkeasti sanoa, että nyt tarvin apua, palaa hihat ja kinkku jos joudun yksin selviytymään kaikesta. Joulun kommelluksille voi yhdessä vaikka nauraa, jos saa tuntea tunnetta, että ne on jaettu muiden kanssa. Ettei tarvitse yksin olla kiltti ja reipas. Vaan ihan oma itsensä.

Lämmintä joulumieltä meille kaikille!

Hanna on Maria Akatemian ehkäisevän väkivaltatyön vastaava

Perjantai, 23 joulukuu, 2016