suomeksi     in English     på svenska

Olet täällä

Avaimia hyvään vuorovaikutukseen

Peter Peitsalo 31.12.2015

Syntymästä lähtien kuulumme ihmisten yhteyteen. Mitä pienemmästä lapsesta on kyse, sen merkittävämpää toisten ihmisten läsnäolo ja hoiva on. Iän myötä kehittyvä autonomia ei kuitenkaan poista sitä tosiasiallista seikkaa, että tarvitsemme toisia voidaksemme hyvin. Kuuluminen joukkoon, nähdyksi, kohdatuksi, arvostetuksi ja rakastetuksi tuleminen vaikuttavat merkittävästi siihen, minkälaiseksi elämämme muotoutuu.

Joukkoon kuuluminen ja ihmissuhteiden luominen edellyttävät yksilöiltä osaamista, jota voidaan kutsua sosiaalisiksi taidoiksi. Näiden opettelu on elämässä keskeistä, oli kyse sitten aikuisista tai lapsista. Huolimatta siitä, että aiheesta on kirjoitettu hyllymetreittäin erilaisia teoksia, lukemisen sijaan vain suhde toiseen ihmiseen mahdollistaa tämän kaltaisten taitojen harjaantumisen.

Vuorovaikutuksesta itseen

Tämän päivän maailmassa toimiminen edellyttää ihmisiltä huomattavan paljon sosiaalista kyvykkyyttä. Muutokset työelämässä ja johtamiskulttuureissa sekä näihin kohdistuvissa odotuksissa kulkevat samaa tahtia kuin muutokset parisuhteissa ja vanhemmuudessa. Kykyä kuunnella, asettua ymmärtämään toisen kokemusta sekä kykyä ilmaista itseä selkeästi ja tarkoituksenmukaisesti tarvitaan; ehkä enemmän kuin koskaan. Vallalla olevat yhteiskunnalliset ja osin globaalitkin ilmiöt haastavat meidät rakentamaan suhdetta erilaisten tapojen ja arvojen kanssa. Onnistuminen tässä edellyttää vuorovaikutustaitojen ohella myös kykyä tunnistaa riittävästi sitä, kuka itse on.

Itsetuntemus on yksi keskeisistä tekijä siinä, kuinka hyvin ihminen pystyy olemaan ja toimimaan muiden kanssa. Riittävän itsetuntemuksen omaava johtaja tietää, missä hän on vahvoilla ja mitä puolia itsessä tulee kehittää. Vain näin on mahdollista saavuttaa pitkäkestoista ja eettisesti kestävää menestystä. Parisuhteessa tai vanhemmuudessa hyvä itsetuntemus antaa eväitä olla toisen lähellä. Tällöin myös omien toiveiden ilmaisu, toisen tarpeiden kuuntelu ja tarvittaessa rajojen asettaminen on usein helpompaa. Tietoisuus siitä, missä minuus loppuu ja toiseus alkaa, on vapauttavaa.

Maria Akatemia ihmisen tukena

Tietoisuus on yksi niistä termeistä, jolla Maria Akatemiaa voidaan kuvata. Toimintaan osallistuvat johtajat saavat lisää tietoisuutta omasta johtajuudesta, työryhmät oppivat yhteisön toiminnan lainalaisuuksista, naiset syventävät kokemusperäistä tietoa naisena ja äitinä olemisesta. Hyvinvointia edistävien toimintamuotojen kirjo on laaja.

Maria Akatemian tehtävänä on tukea ihmisen kasvua. Jollekin kasvu merkitsee sosiaalisten taitojen oppimista yhdessä toisten kanssa, toiselle omaan itseen tutustumisen mahdollisuutta. Kumpikin näistä, sosiaalisten taitojen kasvu ja itsetuntemuksen lisääminen, edistää järjestön pidemmän aikavälin tavoitetta: ihmisyyttä arvostavan kulttuurin vaalimista ja vahvistamista. Ihmisyys, edellisen tavoitteen lähtökohta, rakentuu niin ihmisessä kuin meidän keskinäisessä vuorovaikutuksessakin. Siksi ihmisen ja ihmisten keskinäisen vuorovaikutuksen vahvistaminen on työtä, jota voidaan kutsua työksi ihmisyyden ja hyvinvoinnin eteen. Tämän työn merkitys ei koskaan katoa.
 

Peter Peitsalo on Maria Akatemian hallituksen jäsen, 
Miessakit ry:n kehittämispäällikkö, työnohjaaja (STOry, master CSLE)

Torstai, 31 joulukuu, 2015